Mark X on kaikista suurin Jaguar. Kolmella SU-kaasuttimella varustettu 4.2 L moottori on kaunis – ja niin Sir Lyons halusikin sen olevan. Maskin nivoutuminen maskottiin on mestarimuotoilijan käsialaa parhaimmillaan. Kojelauta suurine mittareineen on upea – eniten puuta kaikista malleista. Sama ehdoton ylellisyyden tunne valtaa matkustajatkin, joita hemmotellaan picnic-pöydillä ja leveillä sohvilla. Pehmeään jousitukseen yhdistettynä tämä yhdistelmä kertoo Amerikan markkinoiden olleen suunnittelun perusta

Monien (jopa Enzo Ferrarin) mielestä maailman kaunein auto E-Type julkistettiin 1961. 3.8 L -moottori muuttui Saloonien tavoin 4.2-litraiseksi vuonna 1964. Samalla päästiin eroon myös synkronoimattomasta (1-vaihde) Moss vaihdelaatikosta.

Series 1 valmistus:

OTS 3.8 1961-1964
FHC 3.8 1961-1964
OTS 4.2 1964-1967
FHC 4.2 1964-1967
2+2 4.2 1966-1967

Mk2:sta edelleen kehitetty, takapyörien erillisjousituksella varustettu S-type sai myös keveämmän etupuskurin. Auto oli kuitenkin 150 kg painavampi kuin Mark 2 ja siksi myös hitaampi, osansa oli myös huonommalla aerodynamiikalla! Tuotanto lopetettiin XJ6:n myötä.

MkVII-X mallisarjan (sama pohjalevy) viimeinen uusi auto oli 420, jossa tekniikka oli jo miltei XJ6:n tasoa. Kojelaudassa on edelleen paljon puuta mutta turvallisuusajattelu toi mukanaan pehmustetun reunuksen. Kokonaisuudessaan 420:n sisustus on kaikkien aikojen viihtyisimpiä! Tuotanto lopetettiin XJ6:n myötä. Tässä mallissa oli vielä tuo keskikokoinen Jaguar -maskotti nokalla, sama kissa on istutettu useimpiin myöhempiin malleihin jälkikäteen. 

420:stä oli myös tarjolla paremmin varusteltu Daimler Sovereign-versio.

E-Typen pienin muutoksin tehty versio ennen S2 tuloa on myöhemmin ristitty S1.5. Vuonna 1966 esiteltiin perhekäyttöön tilavampi 2+2 malli  ja kuten kuvasta näkyy, sekin pärjää myös Suomen talvessa. Merkittävin ulkoinen ero Ser.1 ja Ser.2/Ser.3 2+2 koreissa on tuulilasi. Toki puskurit, lamput yms. ovat erilaisia kuten muissakin malleissa, mutta yleisilmeeseen vaikuttaa tuo tuulilasi kirkkaasti eniten. Series 2 ja 3 välillä ulkoiset erot ovat pienempiä, takapuskurin alla oleva levitys (isommalle tankille) on varsin huomaamaton, eikä etusäleikkö ja levitykset (flares) vaikuta isoihin linjoihin, vaikkakin säleikkö saa ”suun” näyttämään paljon isommalta.
Suurin osa koripaneeleista on täysin identtisiä, itseasiassa kaikki em. levennyksiä ja konepeltiä lukuunottamatta.  Series 1.5 valmistus:

OTS 4.2 1967-1968
FHC 4.2 1967-1968
2+2 4.2 1967-1968

Sivukromilistat, takakontin merkinnät, kojelaudan pehmustus ja muut pienet yksityiskohdat erottavat 420G mallin Mark X:stä. V12 moottori asennettiin ensi kerran tähän malliin, joka toimi riittävän tilavana koepenkkinä.

Viimeisenä Mk2-jälkilämmittelynä ennen vallankumouksellista XJ6:sta oli 340, jossa tekniikka oli kuten MK2:ssa mutta ohuet puskurit erottavat autot toisistaan. Mallisarjoja oli selvästi liikaa, myös S-typeä ja 420 mallia valmistettiin, ja siksi markkinasegmenttejä haettiin hinnalla. Tämä oli se halvin malli ja se näkyi myös sisustuksessa, nahan sijaan käytettiin Amblaa, sen ajan vinyyliä. Moottorin tunnistaa rivoitetuista kansista XJ6 S1-tyyliin.

Mark 10:n alustalle ja tekniikan varaan rakennettu limousine on arvokas ilmestys ja tuttu näky Helsingissäkin aikoinaan. Valmistuksen loppuminen merkitsi myös XK-moottorin valmistuksen loppumista, 43 vuoden tuotannon jälkeen! Tämä malli oli Kuningashuoneen suosiossa.

XJ6 S1 oli tekniikaltaan erittäin edistyksellinen auto aikanaan ja ulkonäön ollessa varsinainen mestari Lyonsin kuolematon helmi, ei ollut ihme, että se valittiin vuoden autoksi. Erikoisesti ajo-ominaisuudet olivat omaa luokkaansa kaikkiin muihin henkilöautoihin verrattuna. Moottoreita oli kaksi, uusi 2.8 L ja vanhemmista malleista tuttu 4.2L 

Tarjolla oli myös paremmin varusteltu Daimler Sovereign S1-versio.

E-Typen Series 2 oli pääasiassa USA:n uusien turvallisuussäädösten vuoksi tehty versio, jossa oli mm. uudet etuvalot ja puskurit.

Series 2 valmistus:

OTS 4.2 1968-1970
FHC 4.2 1968-1970
2+2 4.2 1968-1970